Hyvää syntymäkuukautta, kesäkuun sisarukset!

On omanlaisensa taito osata suhtautua elämään kevyesti, huolettomasti, ilolla sekä omistautua taiteelle taiteen vuoksi.


Kun minä tapasin avomieheni siskot ensimmäistä kertaa en osannut varautua mitenkään. He ovat täysin erilaisia, kumpikin kulkee omaa polkuaan vakaasti ja heillä on yksi päämäärä: olla onnellisia. Välillä minun on vaikea ymmärtää sitä kevyttä elämänasennetta, en ala valehtelemaan, heidän pirteytensä jopa puistatti minua ensitapaamisella. Olen aina ajatellut kyynisyyttäni vahvuutena, se on minun muurini. Mikään ei estänyt näitä kahta naista pääsemästä rytinällä sen muurin läpi. He halailevat, nauravat ja suukottelevat niin röyhkeästi, ettei heitä voi jättää huomioimatta.


Kumpikin sisaruksista, Minna sekä Laura, ovat niin monella eri alalla lahjakkaita. Kumpaakin kiinnostaa elämän eri ulottuvuudet ja he käyttävät kiinnostusta hyväkseen luodakseen musiikkia, tanssia sekä kuvataiteita.


Saimme Minnalta joululahjaksi hänen itse kuvittamansa kalenterin, sen pohjalta ristipistoilin siskoksille (joilla on kummallakin syntymäpäivät kesäkuussa) kirjanmerkit syntymäpäivälahjaksi.


Suosittelen vierailemaan taitavien siskosten Facebook- ja kotisivuilla, ja jos haluat luoda ristipistoillen oman Minna's insights illustrated-kirjanmerkkisi, alla on siihen ohjeet.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti